Hyvää elokuuta kylälle!
Elokuussa/syyskuun alussa tapahtuu kylällä yhtä sun toista, joten kannattaa kaivaa kalenterit ja merkkailla ylös tapahtumien, talkoiden ja retkien päivämäärät.
Kyläyhdistyksen retki Kettumäen kansanpuistoon
Kyläyhdistys järjestää retken Kettumäen kansanpuistoon 21.8. lauantaina. Päivä alkaa Kettumäellä klo 11 tai 12, kellonaika tarkentuu vielä lähipäivien aikana.
Päivä sisältää järviruo’on hyödyntämistä käsittelevän hanke-esittelyn, arjen opit menneisyydestä esittelyn Kettumäen työväenasunnoilla sekä Kettumäen kotiseututalon esittelyn. Retkeen sisältyy kahvitus ja eväshetki tarjottavineen.
Kettumäkeen menopaluu omilla kyydeillä/kimppakyydein. Autottomat voivat laittaa viestiä kyläyhdistykselle ja ilmoittaa osoitteen, johon järjestämme tarvittaessa tilataksin noutamaan retkelle lähtijät kyytiin.
Sitovat ilmoittautumiset 13.8. mennessä, jotta voimme varata tarjoilut ja mahdolliset kyyditykset. Retken omavastuu 5€ kerätään Kettumäen portilla retken alussa, varaathan mielellään tasarahan mukaan. Retki järjestetään korona rajoitusten puitteissa, seuraathan ilmoittelua!
Kimolan kyläyhdistys ry kiittää kaikkia Vuolenkoski-Kimola-Vuolenkoski -risteilyyn osallistuneita! Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön tukema reissu onnistui mahtavasti M/S Pyhäjärvi -aluksen matkassa ja paikat täyttyivät nopeasti. Mikäli heräsi mieleen tulevaisuuden retkitoiveita, niitä voi laittaa kyläyhdistyksen sähköpostiin: kimolankylayhdistys@gmail.com
Maatalousnaiset tiedottaa
Kimolan Maatalousnaiset järjestävät ”hemmottelupäivän” Orimattilan Hellimöön lauantaina 11.9. Mukaan mahtuu 15 henkeä, päivä toteutetaan Jev-säätiön apurahalla.
Lisää infoa myöhemmin, mutta jos nyt haluat jo ilmoittautua, niin Anna-Marja ja Heli ottavat ilmoittautumisia vastaan.
Heli 040-7004506
Anna-Marja 050-3553773
Katajaiset tiedottaa
Kesäkisat 13.8. perjantaina klo 18 seurapirtin kentällä.
Lajeina juoksu 45m, pituushyppy sekä pallonheitto. Lajeihin ilmoittaudutaan paikan päällä. Sarjoja kaikille! Kisoissa saat kojusta pientä purtavaa.
Kisoissa on myynnissä Katajaisten kannatus kasseja ja pinssejä. Kangaskassi 8€, pinssi 2,5€ ja pinssi+kassi yhteishintaan 10€.
Etsimme talkoolaisia/toimitsijoita kisoihin. Ilmoittautua voit ennalta Katajaisten johtoryhmälle (Harri Matikainen, Jukka Salminen, Kaisa ja Tapio Niskanen, Antti Mesiäinen, Ville-Pekka Jälkö, Karoliina Ilonoja) tai viimeistään tulemalla talkoisiin seurapirtin kentälle 11.8. keskiviikkona klo 18.
Kaikki mukaan liikkumaan!
Kesäisin terveisin, Kimolan Katajaiset
Kimolan kesätori
Kesätori vielä 14.8.2021 Kimolassa Paavolaisen rannassa klo 12-13
7.8. lauantaina ei toria (Jaalan markkinat).
Pohjoiskymen vetouistelijat
Rhino Trolling-uistelu (5-kalan kilpailu 2.) Pyhäjärvellä lauantaina 14.8.2021
Kilpailualue: Pyhäjärven yhteislupa-alue sekä alue Hiidenvirrasta Leininselälle
Kilpailukeskus Kimola, Paavolaisen ranta
Kilpailuaika 10.00-17.00, Kipparikokous klo 9.00 Siirtymäaika 1/2 tuntia ennen kilpailua
Ilmoittautuminen kilpailupaikalla klo 7.00 alkaen
Osallistumismaksu 50€
Puntarille saa tuoda enintään 5-kalaa per venekunta
Hyvät tavarapalkinnot, lisäksi jaossa Cup-pisteet
Kilpailualueen kartta löytyy tästä. Kilpailualue on sama kuin edellisessä kisassa.
Lisätietoja Timo Rämä 0400 556 558. Tervetuloa kilpailemaan!
Markkinatanssit
Markkinatanssien talkoot 6.8. perjantaina klo 17 alkaen. Tervetuloa mukaan!
Markkinatanssit Kimolan seurapirtillä, lauantaina 7. elokuuta 2021 klo 18 – 24
Tummenevassa elokuun illassa laitetaan jalalla koreasti orkesterin tahtiin, nautitaan virvokkeita ja pientä purtavaa. Tapahtuma on MAKSUTON!
Noudatammehan kaikki poikkeustilanteen vaatimia turvatoimia.
Tapahtuman järjestää: JAALAN YRITTÄJÄT RY
Yhteistyössä: Jaalan kotiseutusäätiö, Kouvolan Soivat Kylät ry, Jaalan kesäneuvosto, Kimolan kyläyhdistys ry, LC Jaala
Kimolan kyläyhdistys ry järjestää markkinatanssien kahvion, tervetuloa herkuttelemaan!